TURVATAKUU - Lue lisää
KotiBlogiSri Lankan Leijonakallio

Sri Lankan Leijonakallio

26.06.2019
Näytä kaikki

Sigiriya 1

Keskellä Sri Lankan vehreää viidakkoa kohoaa majesteettinen kukkula.

Sigiriya, kuuluisa Leijonakallio.

Tälle erikoiselle kalliomuodostelmalle kiipeäminen on henkeäsalpaava elämys – monessakin mielessä.

Mikä on Leijonakallio?

leijona jalat

Dambullan lähellä sijaitseva 200 metriä korkea Leijonakallio eli Sigiriya on Sri Lankan tunnetuin nähtävyys. Mahtava kalliolinnoitus on niin kaunis, että paikalliset kutsuvat Leijonakalliota yhdeksi ”maailman kahdeksasta ihmeestä”.

Leijonakallio on saanut nimensä kahdesta suuresta kiveen hakatusta leijonantassusta, jotka vartioivat kuninkaallisen palatsin sisäänkäyntiä huipulle kulkevan tien molemmin puolin. Nimi Sigiriya tulee sanasta Sihagri, joka tarkoittaa leijonakalliota.

Tassut ovat jääneet jäljelle alun perin kokonaisesta leijonapatsaasta, ja Leijonakallion laelle vieville portaille kuljettiin aikoinaan tämän valtavan kokoisen kivileijonan kidasta. Tänä päivänä jäljellä ovat enää mahtavat tassut.

Huipulle vievässä portaikossa on peräti 1200 askelmaa. Ne kannattaa kuitenkin kiivetä sisukkaasti, sillä myös matkan varrella on paljon nähtävää.

Leijonakallion juurella

Water gardens 2

Leijonakallion juurella sijaitsevat puutarhat kuuluvat koko Aasian mantereen vanhimpiin. Kuningas Kasyapa perusti puutarhat jo 1500 vuotta sitten ja rakennutti niihin kanavia ja monimutkaisia kastelujärjestelmiä.

Ensimmäinen puutarha on nimeltään Water Gardens, ja se koostuu nimensä mukaisesti geometrisista istutuksista, joiden lomassa on puroja, kanavia, suihkulähteitä, patoja ja altaita, joissa kasvaa kukkivia vesikasveja. Vesijärjestelmiä ympäröivät kauniit trooppiset kukat ja puut, ja monimutkaiset kastelujärjestelmät toimivat yhtä hyvin vielä tänäkin päivänä.

Water Gardensin jälkeen on vuorossa Boulder Gardens, jonka siellä täällä lepäävät massiiviset kivilohkareet muodostavat huikean kontrastin vesipuutarhan symmetrialle.

Boulder Gardens -kivipuutarhaan on rakennettu polkuja, jotka risteilevät lohkareiden ja muinaisten raunioiden välissä.

Kauniiden puutarhojen läpi kuljettuasi saavut Leijonakallion sisäänkäynnille ja näet vihdoin linnoitukselle nimen antaneet leijonantassut.

Matkalla huipulle

freskoa

Matka Leijonakallion huipulle tarjoaa sekin monia jännittäviä elämyksiä.

Puolivälissä kiipeilijää odottaa 18 värikästä ja huomattavan hyvin säilynyttä freskoa, jotka on maalattu kallion länsiseinämään. Maalaukset esittävät mystisesti hymyileviä puolipukeisia naisia, jotka pitelevät käsissään kukkasia. Freskojen uskotaan esittävän kuninkaan vaimoja ja jalkavaimoja.

Alun perin maalauksia oli noin 500 ja ne kiersivät koko kallion, mutta suurin osa niistä on aikojen saatossa tuhoutunut.

Freskojen lähellä sijaitseva Mirror Wall on seinämä, joka aikoinaan kiillotettiin niin kirkkaaksi, että kuningas saattoi nähdä siitä peilikuvansa.

Tänä päivänä punainen muuri ei ole enää aivan peilikirkas, mutta peilikuvasi ihastelun sijasta voit lukea noin 1800 runoa, graffitia ja kirosanaa, jotka on kaiverrettu seinään vuosien 600-1400 välisenä aikana.

Mielenkiintoiset graffitit antavat hyvän kuvan satojen vuosien takaisesta srilankalaisesta yhteiskunnasta.

Leijonakallion huipulla

ylin

Noin 45 minuutin kiipeämisen jälkeen saavutat kallion korkeimman huipun.

Leijonakallion laella voit kierrellä tutkimassa ikivanhan linnoituksen historiallisia raunioita. Linnoituksen upeat puutarhat, terassit ja vesialtaat rakennettiin jo yli 1500 vuotta sitten myöskin kuningas Kasyapan käskystä.

Raunioiden lisäksi Leijonakallio palkitsee huipulle kivunneen uskomattoman kauniilla panoraamanäköalalla yli Sri Lankan vihreiden metsien ja vuoriseutujen. Selkeällä säällä täältä voi nähdä aina 19 kilometrin päässä sijaitsevaan Dambullaan asti.

Leijonakallio on UNESCO:n maailmanperintökohde myös siksi, että sen raunioita pidetään yhtenä Aasian ja koko maailman parhaiten säilyneistä varhaisen kaupunkisuunnittelun edustajista.

Sigiriyaan pääset näillä matkoilla:

Sri Lanka on uskomattoman mielenkiintoinen maa, joka on täynnä toinen toistaan upeampia nähtävyyksiä.

Leijonakalliolla on lähes pakko käydä, kun matkustat Sri Lankaan.

Jos sinulla on kysyttävää Sigiriyasta tai matkoistamme Sri Lankaan, voit ottaa yhteyttä matkailuneuvojiimme, jotka auttavat sinua mielellään.

TourCompass – Turistista matkalaiseksi